Bussi alle ja kuuden pisteen metsästykseen

’’Kaikki lähtee kuitenkin hyvästä puolustuspelaamisesta’’


Viikonloppuna Jätit istuvat bussin kyytiin ja matkaavat vierasreissulle Tampereelle. Lauantaina vastassa HiHo, sunnuntaina Valkeakosken K-Ahmat.

Kokoonpanosta varmuudella puuttuu hyökkäyksestä Joona Rönkkö ja ylävartalovamman johdosta puolustaja Anssi Mertaranta. Joukkueen alakertaan saadaan kaksi miestä lisää, kun sotaleikit loppuun saattanut Saku Laitinen pukee Giants-nutun taas ylleen. Lisäksi joukkueen kapteeni Miikka Sireni palaa vahvuuteen.

Laulaako Mikun ranne tulevana viikonloppuna?

Laulaako Mikun ranne tulevana viikonloppuna?

”Kiva on päästä taas takaisin askiin, kun viime viikonloppuna oli pakollisia edustusmenoja. Intoa täynnä, kuin ilmapallo. Joukkueen tekeminen koko ajan parempaa ja tulevanakin viikonloppuna luotto omiin on todella kova. Haasteen tuo myös älyttömässä lennossa olevan Anssi Mertarannan puuttuminen kokoonpanosta, koitetaan parhaamme mukaan paikata, kapteeni virnistää.”

Jättien meno on ollut ensimmäisen pelin jälkeen vakuuttavaa ja viimeisin kotipeli päättyi murskaaviin 10-0 lukemiin. Tällä hetkellä pysäyttäjää ei näy, mutta päävalmentaja Kari Mäkitalo kuitenkin korostaa puolustuspelaamisen tärkeyttä.

”Eihän sitä voi paljon pelaamista arvostella 10-0 pelin jälkeen. Mutta viikonlopun peleihin teemoiksi nousee – pelin rytmittäminen ja pelin tasapaino. Kaikki lähtee kuitenkin hyvästä puolustuspelaamisesta jos tasaisia pelejä meinaamme voittaa, päävalmentaja Kari Mäkitalo niputtaa.”

Lauantaina lähdetään Tampereen Sentteri-areenalle ottamaan revanssia HiHo:sta. Joukkueiden edellisessä kamppailussa nähtiin varsinainen maali-ilotulitus kun loppulukemiksi kirjattiin Jättien 11-6 voitto. Nähtäväksi jää, palaako punalamppu yhtä tiheään lauantai-iltana.

Sunnuntaina bussin keula kääntyy kohti Valkeakoskea. Joukkueet ovat kertaalleen kohdanneet tällä kaudella. Tuolloin Heinsuolla pelattu ottelu päättyi kotijoukkueen 9-3 voittoon. Ottelu oli kotijoukkueella kaikkea muuta kuin helppo. Avauserän jälkeen vierasjoukkue oli jo 0-2 karkumatkalla, mutta vahvat kaksi viimeistä erää pitivät huolen etteivät pisteet lähteneet Valkeakoskelle.