Hc Giants vs. HPK Icedogs (KYLJYSPELI)

La 20.9 HC Giants 11 – 0  Icedogs (4-0 , 6-0 , 1-0)

Lauantaipäivä.  Jääkiekkoa, kylmiä virvokkeita ja grilliruokaa.Lupaavan kuuloinen käsikirjoitus tarjolla jättiläisfaneille. Vastustaja oli voittanut molemmat edellisviikonlopun kamppailunsa ja johtikin siis sarjaa puhtaalla pelillä. Kova peli oli siis odotettavissa.

Jättiläisten tekeminen oli noteerattu myös hallin ulkopuolella ja Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen oli lupautunut pudottamaan aloituskiekon.
Tämä kunnia näkyi hyvänä keskittymisenä ja lisälatauksena, koska eihän kunnanjohtajalle olisi varaa esittää muuta kuin parasta osaamista.
Myös valmennuspuolella haettiin uusia tuulia ja ykkös sentterin tontilla avausviikonloppuna esiintynyt Jan-Erik Kammonen hyppäsikin pikkutakkiin ruoskimaan kurittomasti sarjan aloittanutta jättiläislaumaa.

IMG_3589

Avaus seremoniat saatiin kunnialla hoidettua ja kiekko putosi virallisesti jäähän. Ensi sekunneista lähtien tuli selväksi, että kaukalossa on tänään vain yksi voittoa haluava joukkue, HC Giants. Jättiläiset vyöryttivät hyökkäyksiään tasaisena virtaana Icedogsien päätyyn ja ajassa 06.42 Toni Hovinen ohjasi Patrik ”Pepsodent” Ruposen raudanlujan lyöntilaukauksen vastustajan maalin ylähyllylle, luoden ensitahdit tulevalle maali-iloittelulle. Hovinen taiteili erässä vielä toisenkin maalin. Jättiläisten terrierimäinen kolmoskenttä onnistui maalinteossa niinikään kahdesti Sami Tommolan ja Toni Borgmanin johdolla. Avauserän jälkeen tilanne siis johtoasema  4-0 ja peli täysin jättiläisten hallinnassa.

Erätauolla valmennus ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen jättiläisten esityksiin ja etenkin ilman maaleja jäänyt avausviisikko Iiro Sopasen johdolla sai tuntea valmennustyyliinsä Hannu Jortikalta ja Juhani Tammiselta vaikutteita hakeneen Kammosen ruoskinnan nahoissaan. Parempaan pitää pystyä ja yleisölle tarjota hienompia maaleja.

Toiseen erään luistelikin sisuuntunut jättiläislauma ja ajassa 20.43 Iiro Sopanen vastasi valmennuksen antamaan kritiikkiin lataamalla kiekon häkkiin. Erä jatkui jättiläiskomennossa ja maalipaikkoja siunaantui lähestulkoon jokaisessa vaihdossa.
Ajassa 24.43 Sami Tommola nappasi vastustajan maalivahdin rännikiekon, siirtäen jätit alivoimalla jo 6-0 johtoon.
Tästä vain 10 sekuntia myöhemmin nuori Kalle Virtanen osoitti myös alivoimalla mistä lempinimi ”salikalle” juontaa juurensa.
Kalle näki kiekon vastustajan maaliedustalla ja lyhyen, mutta sitäkin epätasaisemman painin päätteeksi maalista löytyikin useampi vastustajan pelaaja, vastustajan maalivahti, erinäinen määrä varusteita ja mikä tärkeintä, kiekko. Peli 7-0 ja tuuletuksesta päätellen Godzillan kokoinen apina putosi Kallen leveiltä harteilta.
Seuraavina onnistujina olivat avausviisikon puolustajat, kun Miikka Sireni laukoi erän puolenvälin jälkeen tulisella laukauksella tilanteen 8-0:aan.
Tasan minuutti myöhemmin Juha-Pekka Peltonen viimeisteli kauden upeimmalla yksilösuorituksella pelin 9-0 tilanteeseen. Syötönkatko hyökkäysalueella ja ”backhand-forehand-bum-bum-bum”.
Maali oli Peltoselle kauden ensimmäinen. Yleisö huomioi kokeneen sotaratsun maalin standing-ovationeilla.
Sami Tommola viimeisteli hattutemppunsa kaunistelemalla taukotilanteeksi murskaavan 10-0.

Kolmas erä oli jälleen lähinnä muodollisuus ja mukavuuden haluista pyörimistä. Erän loppuun Sami Tommola kävi illan neljännellä osumallaan kaunistelemassa numerot  11-0:aan. Kaikenkaikkiaan peli oli täydellistä jättiläisten dominointia kaikilla osa-alueilla.

IMG_3591

Pelin ulkopuoliset asiat eivät olleet mallilla, joten koko pelin ajan vaivanneet tekniikkaongelmat (äänentoisto) korjataan seuraavaan kotipeliin. Silloin laitetaan halli soimaan!

Tällä viikolla vastus kovenee huomattavasti, kun vastaan asettuu Lahden Panthers Isku-Areenalla. Panthersin kauden tavoitteena on kilpailla Hollolan Jättien kanssa, joten pelistä on odotettavissa todella kuuma!

Päivän jättiläiset: 

Anssi Mäki-Rekola
III-divisioonassa aina harvinainen nollapeli! Nollapeli ei tullut helpolla, vaan 58 torjunnalla. Päivän suurin Jätti.

Sami Tommola
Näytti mallia jokaiselle kuinka hokia pelataan. Neljä maalia ja monia peliä edistäviä ratkaisuja.

Toni Hovinen
Kaksi maalia selä muutenkin todella pirteää pelaamista. Oli mahdollisuus tehdä 10 maalia, mutta säästi ne tuleviin koitoksiin.

+ koko muu joukkue. Etenkin kolmannen erän uhrautuminen oli todella upeaa katseltavaa.

IMG_3542