Hc Giants vs Pelikaanit

Lauantai 28.2.2015

HC Giants – Pelikaanit 11-2

(3-0, 4-0, 4-2)

 

Launtaina Heinsuolla pelattiin III-divisioonan ylemmän jatkosarjan 2. Lohkon viimeinen ottelu. Vastaan asettui Tikkakosken Pelikaanit, joka roikkui vielä kiinni karsintapaikassa. Jättiläiset olivat varmistaneet oman paikkansa jo muutama viikko sitten. Edellinen ottelu oli päättynyt erinäisten vaiheiden jälkeen Giantsin 1-4 vierasvoittoon.

Ensimmäinen erä alkoi jo tuttuun tapaan salamamaalilla. Ensimmäisessä vaihdossa, ajassa 00:46, Joonas Haapakoski ampui terävällä rannelaukauksella ohi Pelikaani maalivahdin. Syötöt maaliin saivat pistepörssin voitosta kamppailevat Jan-Erik Kammonen sekä Iiro Sopanen. Muita erän onnistujia olivat Kammonen sekä Toni Borgman. Syötön Borgmanin maaliin saalisti ensimmäistä Giants otteluaan pelaava Otto Väätämöinen. Loppuun Giants joutui vielä 5-3 alivoimalle. Anssi Mäki-Rekola ehti kiekon eteen erässä 18 kertaa.IMG_4444

Toinen erä aloitettiin 5-3 alivoimalla, mutta tämän Giants-miehistö selätti mallikelpoisesti. Jättiläisten maalinteon toisessa erässä aloitti jälleen Kammonen. 20 sekuntia Kammosen maalin jälkeen, Otto Väätämöisen ensimmäinen maalin Giants-paidassa näki päivänvalon. Syöttö Väätämöisen esikoiseen tarjoili Borgman. Muita erän onnistujia oli Panu Syrjälahti sekä Borgman. Kolmanteen erään siis mentiin määrävässä 7-0 johdossa.

Kolmas erä ei nähnyt muita tilastomerkintöjä, kuin maaleja. Erä ehti vanheta noin puoli minuuttia, kun Kammonen iski kolmannen maalinsa vastustajan verkkoon huikean syöttöketjun päätteeksi. Muita maalintekijöitä erässä oli Väätämöinen, Miikka Sireni sekä Sami Tommola. Myös vastustaja onnistui maalinteossa kahdesti.

IMG_4445Lopulliset lukemat päätössummerin soidessa olivat 11-2. Mäki-Rekola ehti kiekon eteen kokonaisuudessaan 45 kertaa, joihin sisältyi muutama huikea paraatitorjunta. Yleisöä lauantai-iltana kerääntyi Heinsuon hornankattilaan 82 kappaletta, kiitokset paikan päälle päässeille! Giants jatkoi joulukuusta asti jatkunutta puhdasta peliä ja jatkaa ensi viikolla alkaviin karsintoihin. Lohkon kärkisija tuo kotiedun ja kolme kappaletta lisää kotipelejä. Yhteensä pelejä pelataan viisi kappaletta.

Kotipelit ovat 7.3, 14.3 ja 21.3. Ensimmäinen peli 7.3 lauantaina alkaa klo 19:30 muiden otteluiden alkamisajat selviää myöhemmin!

Seuraa Giantsin sosiaalista mediaa tulevan viikon tapahtumista ja tiestä kohti Rautaliigan-karsintoja!

Tilastot:

Kammonen 3+2, Väätämöinen 2+3, Haapakoski 1+3, Sopanen 0+4,Borgman 2+1, Lindqvist  0+2, Syrjälahti 1+0, Sireni 1+0, Tommola 1+0, Ruponen 0+1, Pyrhönen 0+1