Paluu kotikaukaloon

Jätit tekevät lauantaina paluun pitkästä aikaa kotikaukaloon. Vieraita saapuu Mäntästä, kun sarja nelonen KPK tulee mittaamaan hieman repaleisen kotijoukkueen iskukykyä. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen 6-8 Giantsille. Joukkue lähti kolmanteen erään jo maalin takaa-ajoasemasta mutta onnistui kääntämään kuvaviimeisessä erässä kelkan vielä päälaelleen.

Poissaoloista huolimatta päävalmentaja Kari Mäkitalo on luottavaisena pelien alla.
”Pitkän tauon jälkeen on kiva pelata kotiyleisön edessä. Viikonlopun otteluihin tulee jonkun verran muutoksia kokoonpanoihin, loukkaantumisten ja poissaolojen seurauksena. Uusia näyttöpaikkoja avautuu vähemmälle peliajalle jääneille pelaajille. Luottavaisin mielin kohti viikonloppua.”

Sunnuntaina matkataan legendaariseen Haka2-halliin. KOOVEE:n pitäessä sarjan seitsemättä sijaa hallussaan. Kotijoukkueen kausi ei varmasti ole alkanut aivan toivotulla tavalla, kymmenestä ottelusta saldona 12 pistettä. Piikkipaikan haltijan päänahka maistuisi varmasti. Joukkueet kohtasivat jo rautaliigan toisella kierroksella Heinsuolla. Tuon ottelun moni muistaa varmasti – vain 14 sekuntia ennen summeria Tomi Stylman huudatti kotiyleisöä ja varmisti pisteet Jäteille. Helppoa päiväpuhdetta ei varmasti ole Tampereella luvassa.

Viimeisessä kahdessa ottelussa maalien makuun päässyt hyökkääjä Sami ’härski’ Hartikainen nautti pelaamisesta Hollolassa. Jatkuuko kasvavan vastuun myötä tehotilasto? Siihen seuraavat päivät antavat vastauksia.

”Hyvillä mielin pelaamaan tottakai. Mikä sen parempaa kun pelata rautaliigaa näin synkkänä

Sami ”Härski” Hartikainen lupaa lauantaina viihdyttävää iltaa Heinsuolla

ja myrskyisenä marraskuun viikonloppuna. Peleistä odotan hyviä, tasaisia matseja. Vaikken rehellisesti sanottuna edes tiiä ketä vastaan me pelataan. Odotan peleistä että pystytään onnistumaan ja ratkomaan pelejä koko joukkueen voimin, ettei tuloksen teko jää vain ykkösketjun harteille, Hartikainen toteaa.”

Sami Hartikainen liittyi joukkueeseen täksi kaudeksi. Mies on viihtynyt ja nauttinut kiekkoilusta Hollolassa.

”Mie oon sopeutunut Jätteihin erittäin hyvin. Hyvin on jätkät ottaneet porukkaan matkaan. Kivaa on ollut jätkien kanssa pelata, vaikkakin enemmän on ollut käyttöä pukukoppi hengessä, kun kentällä. Mutta edelleenkin nyt on vasta marraskuu. Kevät on tulossa, niin myös minäkin, mies vinkkaa pilke silmäkulmassa.”